Blogin etusivu
Aikaisemmat merkinnät
 
Yksinkertaisella - yksinkertaisille
26.04.2007
Metal Bencher näytti kyntensä, kokeilin jälleen yksinkertaisella kankaalla olevaa IPF hyväksyttyäkin riepua, josta selkä oli vain leikattu auki. Joskin kumman syystä se tuntui joka nostolla toimiva, juurikin virityksestä riippumatta aika samalla tavalla. 220 istahti (nro 3.) lankulle ok. 250-260 eivät tulleet alas vaan kelluivat siinä tuuman ja kahden päässä rinnasta - mutta ollen koko ajan helposti hallittavissa. Treenissä alkoi turhauttaa vaan se että itseluottamusta yksinkertaisella paidalla kunnon rautoihin menoon näytti puuttuvan jonkin moisesti. 

Jatkuva pitkään kestänyt flunssa tuntui tehneen muutenkin miehestä enemmän hiiren kuin nostajan - kokoaja huomasin mielessäni puntarointia seuraavasta painosta ja jaksamisesta.. Raaka lämmittely tuntui alussa jotenkin nihkeältä, meinasin jo luovuttaa kun viimeiset raaka lämppäri raudat tuntui lähinnä kiskoilla rauhallisesti eteneviltä lähes hissi nostoilta eikä lämmittelyltä. Koko ajan hiotuttti ja hengitys oli raskasta ja hengästytti - kunto oli siis lähes tulkoon rapa miinus miinus =)

Onneksi olin pyytänyt Samin ja Janin tulemaan avukseni, ja jos avustajia on ihan oikeasti pyydetty omaan treeniin varmistamaan niin selvähän se on silloin että sillon pitää mennä niin pitkälle kuin rahkeet riittää..

250-260 kiloa tuntui nihkeältä painolta ja kelluminen oli aika raskaan oloista, mutta 280 tuli huomattavasti helpommin, vaikka viimeiset kaksi senttiä alas tuntui hitaalta henkien taistelulta ja odotin vain Janin komentoa nostaa ylös. Lasku oli todella hidas.
3 kommenttia

hi turan tastan. I see you could have more seircves. You could also gotten lot more from me, WHY?? You asshole? I used your seircves Take care of the jewels.
Kommentoija: ron | 13.10.2015 5.37
.Re: pushing yesluorf and hope. I think the distinction here is between hope and desire. I'll push myself because I want something really bad--either to get something that will make me happy or get away from something that's making me unhappy. I don't think hope plays any part in pushing myself.Keeping hope alive, like a flame burning inside, is necessary as a guide and comforter. But by itself it gets us nowhere. We need the light on in the room in order to work. But just having the light on does nothing toward getting the work done.
Kommentoija: Omura | 25.12.2015 6.09
4. Learn From Your Mistakes. Actually, there's no such thing as a mistake if you learn from it. Evolution ivvlones stress and failure--it's the only way to become stronger.Or as Thomas Edison commented, he didn't fail 10,000 times to build a lightbulb, he found 10,000 ways that he couldn't.On better days, that's how I feel about rejections and manuscripts that gather dust in ye olde trunk: they weren't failures, but my learning what worked. http://cueglem.com [url=http://xvzrbv.com]xvzrbv[/url] [link=http://rzgtasxwf.com]rzgtasxwf[/link]
Kommentoija: David | 28.12.2015 18.07
Nimi(pakollinen)
(Syötä pakollinen koodi)

Powered by Qred Smart®