Blogin etusivu
Aikaisemmat merkinnät
 
Täyden tilikauden jälkeen
12.01.2011
Noniin rattoisasti meni jälleen yksi tilikausi - sen verran rattoisasti että huomasin etten ole vuoteen oikeasti treenannut salilla. Ainoastaan kahvakuulatunneillani olen liikkunut - sitäkin tehokkaammin ja monipuolisemmin kuin koskaan. Salitreenaamista olen taas aloittelemassa ja tännekkin lupaan tehdä tänä vuonna muutaman päivityksen kaiken vilskeen ja tohinan keskellä.

Hei on hieno vuosi alussa ja paljon tekemistä edessä - Yrittäjyyden tulikaste on suoritettu kokonainen vuoden pituinen tilikausi on takana ja toivottavasti monta vielä edessä.

Yrittäjyys koostuu lähinnä luovasta hulluudesta, jäkevästä maalaisjärjestä, typerästä hulluudesta ja kovasta nahkasta. Mutta on se kuitenkin aika kivaa, etten sanoisi...

Vuosi on kasvattanut itsehillintää, tehnyt tavallaan minustakin nöyremmän ihmisen. Vielä kun oppisi käyttämään kaiken maailman ajan, mitä käytettävissä on oikein ja hyödyllisesti niin hyvä on..  Vuoden aikana totesin ettei älyttömän läskin mukana kantaminen kannata ja otin kesän kuumilla kahdessa kuukaudessa 22 kilogrammaa pois tuota iloa roikkumasta, ja ompahan kivan kevyt ja energinen olo ollut siitä lähtien.

Samalla tutustuin xtravaganzaan aika mukavan oloiseen ja toimivaan dietti konseptiin, jossa järkevällä ravinnon puhdistamisella ja elämäntapoja uusiksi perkaamalla saatiin hienoja tuloksia helposti. Se miten kevyttä nykyisin on vetää kahvakuulatunteja, kun on yli kuulan verran tippunut oma turha massa - se on aivan uskomattoman mukavaa :) Se miten verenpaine laski ja leposyke.. kolesteroli arvot jne ei en jäänyt todellakaan kaipaamaan myöskään viskeraalista rasvaa, tuota metabolisen oireyhtymän peikkoa jonka karsin myös diettini aikana - ja näin varsinaisen pudottamisen jälkeen se näyttää edelleen laskevan.


Oli monivaiheinen vuosi, oli todella mukavaa ja tulihan niitä pettymyksiäkin mutta mitäpä niistä jauhamaan ja rypemään missään itsesäälissä tai murjottamaan yhteistyökumppanin takia jonka vuoksi meni toistakymmentä tuhatta euroa taivaan tuuliin.. elämä on tälläistä, ja ihmiset on mitä ovat. Kannattaakin hengata hyvien ihmisten kanssa joissa on energiaa ja jättää ne huonot kontaktit vähemmälle! Sen minä opin myös.. ja sen ettei aikaa kannata tuhlata.. elämä on vain lyhyt ajanjakso mailmankaikkeudessa.

Niin oli sitten myös TV tähteyttä ja hetken spottivaloja... niin oli myös sitä minulle soitettiin ja kerrottiin mahdollisuudesta päästä vääntämään kättä isojen ja vahvojen mäkihyppääjien kanssa kuopioon. Ja minähän menin. Parta ajamatta hihaton H&M musta paita päällä ja käsissä mustat siteet kohtasin todella kovia vastuksia oli Anssi Koivurantaa ja Janne Ahosta. Kuumien spottien alla ja NeljäsUlottuvuus seurana koin tuskan hetkiä kun voimakkaat ja raamikkaat mäkimiehet tekivät minusta selvää sekunneissa.. No tästä on kyllä kuultu aika paljon, väitän jopa että TODELLA PALJON.

http://www.youtube.com/user/4Ddigital#p/u/0/3afvLoDi-7k Janne Ahonen
http://www.youtube.com/user/4Ddigital#p/u/1/0p4G1hxnbpE Anssi Koivuranta

...Joskus pitää hävitä että voittaminen tuntuu taas joltain.. :)

Jos pitäisi kiittää ihmisiä niin kiittäisin kaikkia jotka ovat olleet eläneet kanssani tätä edellistä tilikautta ja vuotta - te teitte siitä juuri sellaisen kuin siitä tuli. Iso kiitos Äitille, Isille ja Joona pojalle.. kiitos Marille, kiitos kiitos paras henkilökunta ikinä! Kiitos kaikki yhteistyökumppanit ja alihankkijat, kiitos jumpanvetäjä... Kiitos myös saittini houstaajalle ja todella laadukkaalle web julkaisujärjestelmätalolle (ehkä liikaa rajasin teidän laajaa osaamiskarttaanne..) kiitos HURJA SOLUTIONS kiitos Vili Härkonen & Osaavat kumppanit.. Kiitos kiitos.. te teitte taas tästäkin vuodesta helpomman olemalla olollanne ja hienoilla tuotteillanne!

Sitten oli mieluista nähdä miten paikalliset pojat pärjäsivät maailmalla, varsinkin Lasse-Pekka Mikkosen RAW kisailu oli miellyttävää seurattavaa, mies pärjää kaikessa voimailussa mihin vaan ryhtyy, osaamista ja lahjoja on enemmän kuin joulupukilla 24. päivän aamuna ennen jakokierrosta..  ja sitte oli vuodessa myös todella surullista lukea tuttujen poismenosta - viimevuonna lähti nuoriakin kavereita saappaat jalassa ja kerrasta, aika moni tai sanotaanko liian moni Suomalainen voimailija menetti henkensä.





4 kommenttia

Real Madrid nike free shoes
moncler sale 2015
Moncler Canada Sale
Moncler Jackets Outlet
moncler jackets sale
moncler jackets uk
Moncler Outlet Stores
Moncler Online Store
Nobis coats
Nobis jacket 2015
Nobis coats sale
Nobis jacket cheap
Moncler Canada Outlet
Moncler Canada Sale
Moncler Canada Outlet
moncler jackets on sale
nike free running
nike free run 2
nike free run cheap
Air Max 90 Cheap
Moncler women
Moncler Clearance
Moncler Jackets Outlet
Moncler London
Moncler coats
doudoune moncler
doudoune moncler femme
moncler sale
Air Max 2011 Cheap
Nike Free Run
Nike Roshe Run
Air Jordan 11 Shoes
Air Max 2016 Womens
Cheap Jordans
Wholesale Air Jordans
cheap Lebron shoes
2015 Lebron shoes
roshe run uk
cheap kobe x
Air Jordan 3
Air Jordan 5
Air Max 2014
cheap nike free run
Nike Free 2
Nike Free 5
air jordan flight 45
air jordan trainers
Cheap KD 8
nobis parka sale
Moncler Vest
Moncler Coats
moncler sale
moncler uk
Moncler outlet UK
KD 8 Cheap
basketball shoes sale
cheap basketball shoes
Air Max 2015 Shoes
New Kobe 10 Sale
Kobe 10 Elite
LeBron 12 2015
Nike Run The One
Nike Zoom Shoes
Air Max 90 Men
Air Max 90 Women
Roshes Women
Roshes Mens
nike air max 2014
nike free run 5.0
Nike Free Run
Cheap Nike Roshe Run
nike air max 90 mens
nike air max womens
Jordan Shoes
Jordan Retro
air jordan 7
jordan shoes online
Nobis Canada
Nobis Jackets
nobis winter jacket players
Kommentoija: Ma50dri | 06.11.2015 6.56
nike free 4.0 flyknit women pas cher
nike free 5.0 flyknit pas cher
nike free 5.0 flyknit men pas cher
nike free 5.0 flyknit women pas cher
nike free 5.0 v4 pas cher
nike free 5.0 v4 men pas cher
nike free 5.0 v4 women pas cher
nike free 5.0+ 2015 pas cher
nike free 5.0+ 2015 mens pas cher
air max 2014 women canada
air max 2015 men canada
air max 2015 women canada
air max 90 hyp qs usa canada
air max 90 v sp canada
air more uptempo canada
nike kd 5 shoes uk
nike kd 6 uk
nike kd 7 uk
2016 womens air max 90
adidas 11pro adipure trx football boots
adidas 1609er
adidas adicolor
adidas adizero f50 trx
adidas adizero knit 2.0
adidas beckenbauer
adidas boost
adidas campus trainers
adidas copa mundial
adidas copa mundial soccer shoes
adidas daroga two 11 cc
adidas football boots
adidas gazelle
adidas los angeles
adidas neo
nike air max thea mens
nike air max thea womens
nike air presto
nike air zoom
nike kd 8 uk
nike kd 9 uk
half jacket sunglasses billig
new ray ban 2014 billig
new ray ban 2015 billig
new releases sunglasses billig
oakley active billig
oakley active sunglasses billig
oakley antix sunglasse billig
oakley antix sunglasses billig
jordan 8 men all white
jordan 8 women all white
jordan 9 men all white
jordan 9 women all white
jordan cp3 ix all white
jordan cp3 vi all white
jordan cp3 vii all white
jordan future all white
jordan jumpman team ii all white
jordan jumpman team ii men all white
nike shox shoes all white
nike shox tlx all white
nike shox turbo 21 all white
nike air max for sale
nike air max 2011 for sale
nike air max 2014 for sale
nike air max 2014 20k6 for sale
nike air max 2014 20k6 women for sale
nike air max 2014 slide for sale
nike air max 2015 for sale
nike air max 2016 for sale
nike air max 2016 mens for sale
nike free 4.0 flyknit pas cher
nike free 4.0 flyknit men pas cher
nike air max 2016 womens for sale
nike air max 2017 for sale
nike air max 2017 mens for sale
nike air max 2017 womens for sale
nike air max 2017.5 for sale
nike air max 2017.5 mens for sale
womens nike shox current for sale
womens nike shox nz for sale
womens nike shox r4 for sale
womens nike shox r6 for sale
nike air max 95 kabutomushi
nike air max 95 kashima antlers
nike air max 95 keychain
nike air max 95 keyring
nike air max 95 kixify
nike air max 95 kicks usa
cheap oakley sunglasses outlet
cheap ray ban aviator outlet
cheap ray ban cats outlet
cheap ray ban clubmaster outlet
cheap ray ban jackie ohh outlet
nike air zoom pegasus 31
nike air zoom structure 18 max
nike air zoom vomero 10
2016 womens air max 90 cheap
adidas 11pro adipure trx football boots cheap
adidas 1609er cheap
adidas adicolor cheap
adidas adizero f50 trx cheap
adidas adizero knit 2.0 cheap
adidas beckenbauer cheap
adidas boost cheap
adidas campus trainers cheap
adidas copa mundial cheap
adidas copa mundial soccer shoes cheap
adidas daroga two 11 cc cheap
adidas football boots cheap
adidas gazelle cheap
adidas los angeles cheap
adidas neo cheap
nike air max thea mens cheap
nike air max thea womens cheap
nike air presto cheap
nike air zoom cheap
nike air zoom pegasus 31 cheap
nike air zoom structure 18 max cheap
nike air zoom vomero 10 cheap
nike cortez cheap
cheap ray ban junior outlet
cheap ray ban tech outlet
cheap ray ban wayfarer outlet
fast jacket sunglasses outlet
jordan 1 men billig
jordan 1 women billig
jordan 10 men billig
jordan 10 women billig
jordan 11 men billig
jordan 11 women billig
jordan 12 men billig
jordan 12 women billig
jordan 13 men billig
nike lunarglide 6 billig
nike lunarglide 7 billig
Kommentoija: Honr | 28.03.2017 13.08
jordan 1 women
jordan 10 men
jordan 10 women
jordan 11 men
jordan 11 women
jordan 12 men
jordan 12 women
jordan 13 men
jordan 13 women
luft huarache sko
luft jordan 17
air max 2014 kvinner
air max 2015 menn
air max 2015 kvinner
luft max 90 hyp qs usa
luft max 90 v sp
jordan 1 kvinner
jordan 10 menn
jordan 10 kvinner
jordan 11 menn
jordan 11 kvinner
jordan 12 menn
jordan 12 kvinner
jordan 13 menn
jordan 13 kvinner
luft huarache sko
luft jordan 17
air max 2014 kvinner
air max 2015 menn
air max 2015 kvinner
luft max 90 hyp qs usa
luft max 90 v sp
jordan 1 kvinner
jordan 10 menn
jordan 10 kvinner
jordan 11 menn
jordan 11 kvinner
jordan 12 menn
jordan 12 kvinner
jordan 13 menn
jordan 13 kvinner
nike air max 2017 helt hvitt
air huarache schuhe
luft jordanien 17
air max 2014 frauen
air max 2015 frauen
air max 90 hyp qs usa
air max 90 v sp
jordanien 1 frauen
jordan 10 frauen
jordanien 11 frauen
jordanien 12 frauen
jordanien 13 frauen
jordanien 3 frauen
jordanien 3.5 frauen
jordanien 4 mnner
jordanien 4 frauen
air huarache shoes
air jordan 17
air max 2014 women
air max 2015 hommes
air max 2015 femmes
air max 90 hyp qs usa
air max 90 v sp
jordan 1 femmes
jordan 10 hommes
jordan 10 femmes
jordan 11 hommes
jordan 11 femmes
jordan 5 mnner
air huarache schuhe
luft jordanien 17
air max 2014 frauen
jordan 12 hommes
jordan 12 femmes
jordan 13 hommes
jordan 13 femmes
nike air max 2017.5 hommes tout blanc
air max 2015 men
air max 2015 women
air max 90 hyp qs usa
air max 90 v sp
jordan 1 women
jordan 10 men
jordan 10 women
jordan 11 men
jordan 11 women
jordan 12 men
jordan 12 women
jordan 13 men
jordan 13 women
air huarache shoes
air jordan 17
air max 2014 women
air max 2015 men
air max 2015 women
air max 90 hyp qs usa
air max 90 v sp
air max 2015 frauen
air max 90 hyp qs usa
air max 90 v sp
jordanien 1 frauen
jordan 10 frauen
jordanien 11 frauen
jordanien 12 frauen
jordanien 13 frauen
jordanien 3 frauen
jordanien 3.5 frauen
jordanien 4 mnner
jordanien 4 frauen
jordan 5 mnner
air jordan 17
air max 2014 femmes
air max 2015 hommes
air max 2015 femmes
air max 90 hyp qs usa
air max 90 v sp
jordan 1 femmes
jordan 10 hommes
jordan 10 femmes
jordan 11 hommes
jordan 11 femmes
jordan 12 hommes
jordan 12 femmes
jordan 13 hommes
jordan 13 femmes
air huarache chaussures
air jordan 17
air max 2014 femmes
Kommentoija: kinzen | 31.03.2017 12.43
red bottom shoes
red bottom scarpe aliexpress sale
red bottom scarpe at neiman marcus sale
christian louboutin black spiked pumps sale
cheap jordan shoes sale
cheap jordan shoes online sale
cheap jordan shoes mens sale
cheap jordan shoes website sale
cheap jordan shoes for grade school sale
cheap jordan shoes for toddlers sale
cheap jordan shoes app sale
cheap jordan shoes in china sale
cheap jordan shoes size 10 sale
cheap jordan shoes review sale
cheap jordan shoes australia sale
cheap jordan shoes and snapbacks sale
cheap jordan shoes authentic sale
cheap jordan shoes and clothes sale
cheap jordan shoes amazon sale
cheap jordan shoes and apparel sale
jordan 11 sale date sale
red bottom shoes for men
red bottom shoes for women
red bottom shoes for cheap
red bottom shoes christian louboutin
red bottom shoes sale
red bottom shoes outlet
red bottom shoes price
red bottom shoes prostitutes
red bottom shoes reviews
red bottom shoes on sale
red bottom shoes amazon
red bottom shoes at nordstrom
red bottom shoes at macys
red bottom shoes aliexpress
red bottom shoes at neiman marcus
christian louboutin black spiked pumps
red bottom chaussures
red bottom chaussures for hommes
red bottom chaussures for femmes
red bottom chaussures for pas cher
red bottom chaussures christian louboutin
red bottom chaussures vente
red bottom chaussures outlet
red bottom chaussures price
red bottom chaussures prostitutes
red bottom chaussures reviews
red bottom chaussures on vente
red bottom chaussures amazon
red bottom chaussures at nordstrom
red bottom chaussures at macys
red bottom chaussures aliexpress
red bottom chaussures at neiman marcus
christian louboutin black spiked pumps
christian louboutin black peep toe pumps
christian louboutin black pumps ebay
moncler jacket for women
moncler womens jacket for sale
moncler women coats
jordan 11 dirty bred for sale sale
red bottom schuhe sale
red bottom schuhe for mann sale
red bottom schuhe for frau sale
red bottom schuhe for billig sale
red bottom schuhe christian louboutin sale
red bottom schuhe verkauf sale
red bottom schuhe outlet sale
red bottom schuhe price sale
red bottom schuhe prostitutes sale
red bottom schuhe reviews sale
red bottom schuhe on verkauf sale
red bottom schuhe amazon sale
red bottom schuhe at nordstrom sale
red bottom schuhe at macys sale
red bottom schuhe aliexpress sale
red bottom schuhe at neiman marcus sale
christian louboutin black spiked pumps sale
moncler pas cher
moncler doudoune pas cher
moncler femme pas cher
monclerc pas cher
moncler doudoune femme pas cher
monclerc doudoune pas cher
moncler veste pas cher
moncler polo pas cher
moncler manteau pas cher
moncler doudoune homme pas cher
moncler pas cher avis
moncler pas cher aliexpress
doudoune moncler pas cher avis
moncler hubert sale
moncler sale instagram
red bottom sko
red bottom sko for menn
red bottom sko for kvinner
red bottom sko for billig
red bottom sko christian louboutin
red bottom sko salg
red bottom sko outlet
red bottom sko price
red bottom sko prostitutes
red bottom sko reviews
red bottom sko on salg
red bottom sko amazon
red bottom sko at nordstrom
red bottom sko at macys
red bottom sko aliexpress
red bottom sko at neiman marcus
christian louboutin black spiked pumps
red bottom scarpe
red bottom scarpe for uomini
red bottom scarpe for donne
red bottom scarpe for cheap
red bottom scarpe christian louboutin
red bottom scarpe saldi
red bottom scarpe outlet
red bottom scarpe price
red bottom scarpe prostitutes
red bottom scarpe reviews
red bottom scarpe on saldi
red bottom scarpe amazon
red bottom scarpe at nordstrom
red bottom scarpe at macys
red bottom scarpe aliexpress
red bottom scarpe at neiman marcus
christian louboutin black spiked pumps
cheap jordan shoes
cheap jordan shoes online
cheap jordan shoes mens
cheap jordan shoes website
cheap jordan shoes for grade school
cheap jordan shoes for toddlers
cheap jordan shoes app
cheap jordan shoes in china
cheap jordan shoes size 10
cheap jordan shoes review
cheap jordan shoes australia
cheap jordan shoes and snapbacks
cheap jordan shoes authentic
cheap jordan shoes and clothes
cheap jordan shoes amazon
cheap jordan shoes and apparel
jordan 11 sale date
jordan 11 dirty bred for sale
red bottom schuhe
red bottom schuhe for mann
red bottom schuhe for frau
red bottom schuhe for billig
red bottom schuhe christian louboutin
red bottom schuhe verkauf
red bottom schuhe outlet
red bottom schuhe price
red bottom schuhe prostitutes
red bottom schuhe reviews
red bottom schuhe on verkauf
red bottom schuhe amazon
red bottom schuhe at nordstrom
red bottom schuhe at macys
red bottom schuhe aliexpress
red bottom schuhe at neiman marcus
christian louboutin black spiked pumps
red bottom shoes sale
red bottom shoes for men sale
red bottom shoes for women sale
red bottom shoes for cheap sale
red bottom shoes christian louboutin sale
red bottom shoes sale sale
red bottom shoes outlet sale
red bottom shoes price sale
red bottom shoes prostitutes sale
red bottom shoes reviews sale
red bottom shoes on sale sale
red bottom shoes amazon sale
red bottom shoes at nordstrom sale
red bottom shoes at macys sale
red bottom shoes aliexpress sale
red bottom shoes at neiman marcus sale
christian louboutin black spiked pumps sale
red bottom chaussures sale
red bottom chaussures for hommes sale
red bottom chaussures for femmes sale
red bottom chaussures for pas cher sale
red bottom chaussures christian louboutin sale
red bottom chaussures vente sale
red bottom chaussures outlet sale
red bottom chaussures price sale
red bottom chaussures prostitutes sale
red bottom chaussures reviews sale
red bottom chaussures on vente sale
red bottom chaussures amazon sale
red bottom chaussures at nordstrom sale
red bottom chaussures at macys sale
red bottom chaussures aliexpress sale
red bottom chaussures at neiman marcus sale
christian louboutin black spiked pumps sale
christian louboutin black peep toe pumps sale
christian louboutin black pumps ebay sale
moncler jacket for women sale
moncler womens jacket for sale sale
moncler women coats sale
moncler pas cher sale
moncler doudoune pas cher sale
moncler femme pas cher sale
monclerc pas cher sale
moncler doudoune femme pas cher sale
monclerc doudoune pas cher sale
moncler veste pas cher sale
moncler polo pas cher sale
moncler manteau pas cher sale
moncler doudoune homme pas cher sale
moncler pas cher avis sale
moncler pas cher aliexpress sale
doudoune moncler pas cher avis sale
moncler hubert sale sale
moncler sale instagram sale
red bottom sko sale
red bottom sko for menn sale
red bottom sko for kvinner sale
red bottom sko for billig sale
red bottom sko christian louboutin sale
red bottom sko salg sale
red bottom sko outlet sale
red bottom sko price sale
red bottom sko prostitutes sale
red bottom sko reviews sale
red bottom sko on salg sale
red bottom sko amazon sale
red bottom sko at nordstrom sale
red bottom sko at macys sale
red bottom sko aliexpress sale
red bottom sko at neiman marcus sale
christian louboutin black spiked pumps sale
red bottom scarpe sale
red bottom scarpe for uomini sale
red bottom scarpe for donne sale
red bottom scarpe for cheap sale
red bottom scarpe christian louboutin sale
red bottom scarpe saldi sale
red bottom scarpe outlet sale
red bottom scarpe price sale
red bottom scarpe prostitutes sale
red bottom scarpe reviews sale
red bottom scarpe on saldi sale
red bottom scarpe amazon sale
red bottom scarpe at nordstrom sale
red bottom scarpe at macys sale
Kommentoija: gionr | 10.04.2017 8.17
Nimi(pakollinen)
(Syötä pakollinen koodi)

Powered by Qred Smart®