Blogin etusivu
Aikaisemmat merkinnät
 
Hammaspeikon paluu
12.08.2011
Noniin jo on sitten sopivan pituinen siesta pidetty nettimurinasta. Tuli sitten järjestettyä Jaanin ja kumppaneitten kanssa pyhänolavin penkkipunnerruskisat ja jälkimainingeissa tuli ajeltua limusiinillä pitkin Savonlinnaa ja sittemmin tuli mieleen että kyllä on oikeasti kiva että Savonlinnassa on aktiivisia äijiä jotka jaksaa tulla kilpailemaan pikkukisoihinkin ja urheilumieltä niin että tuntuu. Viikko eteenpäin samaisia miehiä oli voimailemassa voimamieskisoissa kerimäellä ja muutama vieraileva tähtikin oli eksynyt tähän itäiseen kolkkaan.. susirajalle Venäjän välittömään naapuriin..

Päätin sitten innostua itsekkin treenaamisesta ja kaivoin uncs:in treenisortsit salikassista ja inspiroituminen oli valmis. Dietti päälle ja pari kovempaa treeniä alle... niin oli soppa valmis ja asenne kohdallaan, kun vaan vielä saisi ajan riittämään treenaamiseen. Kesän aikana oltiin menty business kuvioissa pidemmälle.. Olin ottanut hanskaani uncs.fi:n ja ruvennut maahantuomaan ja hoitamaan Uncle Sam:in jälleenmyyjiä ja kuvioita Suomessa etiäpäin. Niin jos ei kerro teille mitään niiin käykää katsomassa www.uncs.fi mitä sieltä löytyy.. raapaistiin sitten TV5:selle kampanja pyörimään elokuvien sponsorointina. Olipahan kokemus :) TV mediana on kova juttu, sen voin kertoa.

Raw nostaminen, päätin sitten innostua siitäkin, katsotaan jos sitä päätyisi vielä johonkin RAW kisaan lähi kuukausinaan kokeilemaan siipiään tai tarkemmin rintalihaksiaan -- no niin katotaan meneekö tälläkertaa jotain rikki =)

Aerobic saapuu Savonlinnaan
20.03.2011

Savoli sai sitten, niinkuin Savonlinna muutenkin ihan oman airobikkaajan. Meidän Riina kävi tänään ensimmäiset kisat ja tunnelmat vaikuttavat ainakin täällä kotikatsomoissa varsin positiivisilta. Ohjelma oli sellainen mitä haettiinkin ja tytössä oli potentiaalia niinkuin tottakai me tiesimmekin. Nyt vaan jännityksellä seuraamaan neidin tulevia vaiheita ja kisoja ja kannustamaan kisoihin tätä meidän Savonlinnan omaa tyttöä! Toivonkin hyvin pian että Riinan tiimi tuottaisi lehdistötiedotteen ja saisimme Riinalle nimeä ja näkyvyyttä. Niin kuka missä ja milloin varmaan on mielessä, eli kyseessä on meidän Riina Hämäläinen, kisat oli Kajaanissa Aerobic Cup 1 19.-20.3.2011

Niin ja mitä se Aerobic niinkun oikein on... SVOL:in sivuilta seuraavasti tiivisteltynä:
 

Yleistä

Kilpa-aerobic on vaativaa ja korkealla intensiivisyydellä tapahtuvaa liikkumista musiikkiin suorittaen vaaditut, haastavat vaikeusosaelementit.

Kilpa-aerobicissa kilpailusarjassa täytyy osoittaa luovuutta täydellisesti integroituna kaikkiin vaadittaviin vaikeusosiin, musiikkiin ja ilmaisuun. Sarja yhdistää elementtejä aerobicista, rytmisestä voimistelusta musiikin, tanssin ja koreografian kanssa.

Kilpa-aerobic kehittää fyysistä voimaa, notkeutta, koordinaatiota sekä äärirajoille ulottuvaa aerobista kestävyyttä yhdessä suorituksessa. Aerobic on kiinnostavaa ja esteettisesti miellyttävää katsottavaa.

Kilpa-aerobicissa kilpaillaan seuraavissa luokissa: miehet yksilö, naiset yksilö, parit, joukkueet (kolme henkilöä) ja ryhmät (kuusi henkilöä, vuodesta 2002)

Aerobic saavutti suosiotaan nuorten keskuudessa heti keksimisensä jälkeen 1970–luvun lopulla ja kilpailumuotona 1980-luvulta lähtien.

Kansainvälinen voimisteluliitto FIG (Federation Internationale de Gymnastique) määrittää säännöt ja on ainoa kilpa-aerobic liitto jonka Kansainvälinen Olympiakomitea on hyväksynyt. FIGin järjestämät ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut pidettiin vuonna 1995 Pariisissa, jolloin mukana oli 34 maata. Vuonna 1997 IWGA (International World Games Association) otti kilpa-aerobicin mukaan 5. World Games tapahtumaan Lahdessa.

Suomella on hyvää menestystä kilpa-aerobicissa viime vuosikymmeniltä ja uusi sukupolvi on nousemassa huipulle.

Suoritus

Kilpa-aerobicin kilpailuohjelmat suoritetaan 7 x 7m metrin kokoisella joustoparketilla, lukuun ottamatta ryhmiä jotka suorittavat ohjelmansa 10 x 10 alueella.

Kilpailu suorituksen kesto on 1min. 45 sek.

Aerobicissa on neljä vaikeusliikeryhmää, jotka sisältävät dynaamista voimaa, staattista voimaa, hypyt/loikat sekä notkeus/tasapaino sekä seitsemän perusaskellusta sovellettuna vaadittaviin vaikeusosiin. Kilpailuohjelma saa sisältää korkeintaan 12 vaikeusliikettä.
 

Kilpailut

SM-ja Kilpasarjojen mestaruuskilpailut

Kilpa-Aerobicin SM-kilpailujen järjestämisestä vastaa liitto, joka myöntää SM-kilpailujen järjestämisoikeuden sitä hakeneelle seuralle. SM- kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti liiton kilpa-aerobicin lajivaliokunnalta. Tarkempia hakuohjeita ja hakulomakkeen voi tilata liitosta. SM-mestaruuksista kilpaillaan SM -SENNU ja SM-JUNNU -sarjoissa luokissa 4-6. Kilpasarjojen mestaruuksista kilpaillaan luokissa 3-5. SM- ja Kilpasarjojen mestaruuskilpailujen yhteydessä voidaan järjestää myös luokan 2 Kevätkilpailut sekä aseman.

Cup-kilpailut

Aerobic Cup-kilpailujen järjestämisestä vastaa liitto, joka myöntää Cup-kilpailujen järjestämisoikeuden sitä hakeneelle alueelle ja/tai seuralle. Cup- kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti liiton kilpa-aerobicin lajivaliokunnalta. Tarkempia hakuohjeita ja hakulomakkeen voi tilata liitosta. Cup-kilpailuissa kilpaillaan luokissa 4-6.

Kaudessa järjestetään neljä Cup-kilpailua ympäri Suomea, joista Cup 1- ja 2 -kilpailut pidetään keväällä ennen SM-kilpailuja, joista jälkimmäinen on samalla katsastuskilpailu SM-kilpailuihin.

Cup-kilpailuissa keväällä 2011 kokeillaan sarjojen sijoittelua kilpailupäiviin seuraavasti
lauantaina: 3-lk 10-12v., 4lk Ag 1, 5lk Ag 2, 6lk SEN
sunnuntaina: 2-luokka, 3lk yli 12v. yksilöt ja yli 10v. joukkueet, 4lk Kilpasarjat, 5lk Kilpasarjat

Cup 3 ja 4-kilpailut pidetään syksyllä, joista jälkimmäinen on Cupin päättävä kilpailu jossa jaetaan Cup-pokaalit luokissa 4-6.

Urheilija voi osallistua joko yhteen tai useampaan Cup-kilpailuun. Jokaisesta osakilpailusta kilpailija, joka sijoittuu sijoille 1.-5. kerää Cup-pisteitä. Neljän osakilpailun yhteenlasketut pisteet ratkaisevat voittajan. Cup-pokaalit jaetaan sarjoittain 4-6 luokissa vähintään kolmeen osakilpailuun osallistuneiden kesken.

Pisteet jaetaan seuraavasti:

I sija 8 pistettä
II sija 6 pistettä
III sija 4 pistettä
IV sija 3 pistettä
V sija 2 pistettä

Jos kahdella tai useammalla urheilijalla on samat pisteet neljän osakilpailun jälkeen, voitto määräytyy Cup IV – kilpailun sijoitusten perusteella.

2-luokan kilpailut

2-luokan kilpailuja voidaan järjestää erillisinä kilpailuna tai muiden kilpailujen yhteydessä. Tarkempia hakuohjeita ja hakulomakkeen voi tilata liitosta.

 

 

 

Puuh
17.03.2011
Pitkän tauon jälkeen taas treenaamassa, nyt body tyylin jumppaa - ajattelin että jos tässä raakapenkki kuntoa kasvattelisi ja jos saisi kesäksi siis elokuuksi Raw Power Ry:n kisat savonlinnaan ja reilusti osallistujia ja itse jumppaisi samalla pelkän penkin (ei kai siihen tarvii lämmittelyjä...)

Herkkyyttä ilmassa
13.03.2011
Tuhosin vahingossa a4:sen kokoisen esseen siitä miten minun mielestäni ydinvoimaloita voisi pistää kellumaan suhteellisen turvallisiin lahtiin ja ratkaistaisiin näin  mannerlaatoista johtuvat pienet ongelmat... mutta sinne meni, oli vaan sitten tallenna napin vieressä New Page näppäin ja näppärän poikana tuhosin dokumenttini. Niin pakko ottaa hieman kantaa Japanin tapahtuneeseen isoon onnettomuuteen, joka on johtanut moniin pieniin onnettomuuksiin ja kohta isompiin katastrofeihin. Minua pelotti eniten perjantaina kun Japani antoi virallisen, ei ole mitään hätää tyyppisen ilmoituksen - että hieman ongelmia on, ja että kaikki on hallinnassa. Se kun suomeksi aina tarkoittaa sitä että kaikki menee enemmän tai vähemmän pahasti pieleen, eikä me voida vielä tunnustaa ja kertoa miten isosti. Ja sitähän seuraa sitten todisteiden hävittäminen ja hukkaaminen. Huolestuin myös siitä että yhdysvaltojen pitää mennä nyt paikkaamaan sitä mitä he 66 vuotta sitten tekivät itse - iskivät kahdella kauhistuttavalla ydinaseella japanilaisia kohti tappaen miljoonia ihmisiä niin tunteettomasti ja kylmäverisesti ettei maailmanhistoria taida tuntea vastaavaa.

Mutta joo en ole huolissani suomalaisista Jodi hamstraajista, toivonkin että kaikki epätoivoiset höperöt imeskelisivät jodi tableteita ja manaisivat että ensivuoden loppuun mennessä maailma, tälläisenä tulee loppumaan niinkuin maya intiaanit ennustavat. Ja hamstraavat minkä kerkeävät kuivalihaa, suolaa ja sokeria ja jauhoja varastoihinsa ja opettelevat metsäsätämään ja viljelemään maata. koska kun maailmanpankin valta menee ja raha vaihtovälineenä menettää merkityksensä ja nykyisestä tietotekniikan orjuuttamasta ihmisestä tulee metsästäjä ja keräilijä toistamiseen maailmanhistorian aikana on kurjat ajat :) tai niinhän sitä ennustetaan ja lopun pitäisi tulla aikatauluun mennessä kun 11.9.01 + 11.3.11 = 22.12. nykyisten foliohattupäisten mielestä on se todellinen loppu... huh huh - en tiedä, jotenkin hymyilyttää ja toisaalta on ihan sama. Olen päättänyt selvityä niin pitkään kun on tarvis, pitempään kuinkin kuin pitäisi - monenkin mielestä.

Tai niin sitten on tehty isostikkin johtopäätöksiä siitä että lopunajan ilmiöihimmen vaikuttaa kuun läheisyys ns. tuleva superkuu, kun pitkiin aikohin pääsemme ihailemaan tuota pientä ihanaa kiertolaistamme ihan lähietäisyydeltä (noin 356,577 km päästä) ... http://www.lifeslittlemysteries.com/will-supermoon-cause-earthquake-storm-natural-disasters-1442/ http://www.space.com/11113-supermoon-science-nasa-explanation.html

Että näin meillä, lopunaikoja odotellessa.. Ainiin ne jodin imeskelyt - älkää nyt oikeasti niitä syökö ainakaan ennenkuin on edes jonkunlainen tarve nimittäin..

Näin käytät joditablettia

Ota joditabletti vain viranomaisen kehotuksesta. Viranomaiset antavat ohjeita Yleisradion välityksellä.
annostele tabletit oikein:

    * 1 tabletti aikuisille ja yli 12-vuotiaille
    * 1/2 tablettia 3 - 12 -vuotiaille lapsille
    * 1/4 tablettia 1 kuukauden - 3 vuoden ikäisille lapsille
    * 1/8 tablettia alle 1 kuukauden ikäisille.

Ota vain yksi annos. Jos päästö uusiutuu tai jatkuu pitkään, kehotus uudesta annoksesta annetaan radion välityksellä. Älä ota joditablettia, jos olet yliherkkä jodille tai sinulla on todettu kilpirauhasen toimintahäiriö.

 

Ja sitten milloin se tarve tulee mahdollisen laskeuman aikaan ja lisätieto kannattaa ammentaa vaikkapa http://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4teilyturvallisuus http://www.stuk.fi/kriisi/crisis/attachments/katsaus_sateilyvaara_ja_suojautuminen_tammikuu_2010.pdf

Ja ne jotka haluavat tietoa siitä miten radioaktiivisuus ja syöpä menevät käsikädessä tutustukaa vaikkapa ihan laadukkaaseen artikkeliin aiheesta (tekijät on suomalaisia ja aiheena rakkaan itänaapurin ongelmat)
LINKKI


Sori - aijon rehellisesti kehua!
04.03.2011
Nyt on tullut aika muistella kevään korvilla sitä mitä ite tuli tehtyä viime elokuussa, miten se vaikutti koko elämään. Xtravaganza dietin saldo on ilo edelleen muistella, huomaa miten paljon mies on muuttunut siitään missä mentiin..

Aloituksessa painoin 132kg ja rasvaprosentti oli reippaasti yli kolmekymmentä!!! Reippaasti ja kun kuukauden päästä mittasin oli rasvaprosentti enää 19% ja jalka kevyt - painoakaan ei enää loppuviimein ollut miehellä kuin 109,5kg ja ravintotottumukset oli menneet aivan uusiin kuviohin...  tulee väkisinkin mieleen että kevät on ihan kohta ja kesäkuntoon pitäisi ehkä taas hieman kiristellä.. tosin nyt ei mitään ketoosidiettiä tarvita vaan xtravaganzan oppien mukaisella ravinnolla ja järkevällä liikkumisella saavutetaan ehket ne tulokset helpoimmin kuin koskaan.. Ihan niinkuin äitini, joka on päässyt eroon puolesta lääkkeistään (sokeriin liittyen) hienon ja toimivan konseptin ja osaavan terveyskonsultin ohjauksessa!

Kiitos Turun porukka hienosta konseptista! Teette pirun hyvää työtä!


Niin tätä on kysytty jo niin monta kertaa
24.02.2011
Että mistä ne Janne Ahosen ja Anssi Koivurannan kädenvääntövideot ovat jotenka - olkaa hyvät

http://www.youtube.com/user/4Ddigital#p/u/1/0p4G1hxnbpE

http://www.youtube.com/user/4Ddigital#p/u/0/3afvLoDi-7k

Olkaa hyvä... kiitos!
Nätki Open
19.02.2011
Tuloksista
 

 

KILOISSA & PISTEISSÄ
http://parkkinen.murkula.com/media/Natki_Open_2011_helmikuu_1.PDF

Nimi Toistomäärä
Tomi Pöllänen 25
Jarkko Pöllänen 25
Aleksi Nokelainen 23
Petri Toivanen 23
Jussi Ramu 22
Joni Nuopponen 18
Jani Lehikoinen 16
Mikko Koikkalainen 15
Ville-Pekka Hokkanen 14
Ville Tiainen 12
Mirka Kurri 10
Antti Muhonen 7
Miika Vesasto 6
Paavo Muhonen 5
Jani Poikonen 5
Altti Kaljunen 4
Anssi Kaarniranta 1
Jukka Seila 0

Penkkailua pitkästä aikaa
18.02.2011
Tulipa syntisen hyvä olo kun kävin monen vuoden tauon jälkeen ensin viime lauantaina tai sunnuntaina nostamassa, sekä nyt tänään.. treenipäivyriinkin alkaa taas tulla merkintöjä.. olkaa hyvä olen elossa jälleen :)
Varkauden RAAKA KISA videot
15.02.2011
RAAKA VARKAUS 2011 Videot nyt saatavilla (käykää katsomassa)


RAAKA VARKAUS 2011 Raw Power Ry:n alainen kisa

Raakavarkaus videot ja tulospalvelun tarjosi Gym42 Oy yhdessä Varkauden osaavan kisatiimin kanssa. Vielä kiitos Kolehmaiselle ja NEXT STEP baarille, joka tarjosi oivat puitteet todella hyville kisoille. Kiitos hyvälle lavatiimille ja oikeudenmukaisille tuomareille - niistähän se hyvä kisa rakentuu, vielä kun sen kruunaa hyvällä fiiliksellä olevat nostajat ja katsojat - mikään ei juurikaan voi mennä pieleen!


Reissua pukkaa
20.01.2011
Kävin eilen eteläsuomessa taas vaihteeksi trainers housella Ammattilaisen polkua tallaamassa ja samalla ihastelemassa miten miellyttävää on pääkaupunkiseudun liikenteen joustavuus - kun vertaa tänne meidän vähä autoiseen kulttuuriin. Oli mukava istua ja oppia aamulla itsestään ja saada kättäpidempiä lyömävälineitä omaan aluillaan olevaan uraan. Tuli käytyä hieman vakoilemassa miltä paikalliset eri profiilin salit olivat rakennettu. Kävin muutamassa niistä pyörähtämässä - samalla tuli mieleen että kyllä kilpailu on täällä kovaa - muttei sinäänsä näy hinnoissa, vain asiakkuuksissa. Olin edellisenä päivänä viettänyt rauhallisen hetken aalto-yliopistolla jutellen markkinoinnista, pääasiallisesti sissi ja markkinoinnin kohdentamisesta ja juuri tuon kohdentamisen merkityksestä tämä oli mukavaa vastapainoa. Siis jos tässävaiheessa ihmetellään että juttelemassa, niin se käytännössä tarkoittaa että kävin "Yritystä eteenpäin" koulutusta ja meillä on markkinointipainotteinen kurssisisältö.. Kävelin siis Helsingissä sisään aika moneen erillaiseen klubiin. Kävin katsomassa kahta eri spinning salia, kolmet ryhmäliikuntatilat ja kolme eri kokoista väline ja vapaapainoihin erikoistunutta salia. Kiitos vieläkin vieraanvaraisuudesta, oli mukava pyörähtää.
Samalla huomasin että harvoissa paikoissa oli isoille miehille, isojen miesten treenivehkeitä - vaikkakin epäilen että kysyntää saattaisi jopa olla... Tuli huomattua että joillakin nuorilla jäsenmyyjillä oli tervettä, etten sanoisi loistavaa epäluuloisuutta kun tulin paikalle kauluspaidassa, enkä halunnut tietää enempää jäsenyyden eduista enkä istua sohvalle vaan halusin katsella paikkoja :)
Mutta mikä parasta, tuntui hyvältä kun katsoi ja vähän vertaili salilaitteita, vapaiden painojen määrää, ryhmäliikuntatiloja. Kyllä oikeasti ollaan aika pitkäällä Gym42:sen kanssa ihan näin ainakin tässä vertailuryhmässä.

www.gym42.com

Sivu: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11  Seuraava>

Powered by Qred Smart®